Mikä tässä kaikessa pelottaa eniten ?

Muutto tuntemattomaan, 850km päähän tutuista ja ystävistä. Vaikka tämä on sitä mitä juuri nyt kaipaan, niin nyt on alkanut myös jännittämään mitenkähän me oikein pärjätään. Haluatteko tietää mikä minua pelottaa eniten ?

Olen yli kymmenessä vuodessa tottunut pääkaupunkilaisten kylmään vastaanottoon. Bussissa ei puhuta toisille, kaupassa kassa tervehtii vai koska hänen on käsketty tekemään niin ja kerrostalossa naapureita ei juurikaan edes tunneta. Nyt olen muuttamassa kaupunkiin, jossa ihmiset näin etukäteen kuultuna haluaa tutustua uusiin ihmisiin, he tervehtivät ja haluavat jutella. Mitenkähän minä totun siihen ? Kunpa en antaisi huonoa kuvaa itsestäni, kun en osaa ensimmäisenä tervehtiä tai vaihtaa kuulumisia.

Jossain vaiheessa pohdintaamme mies kysyi minulta "haittaako sinua, että et ainakaan aluksi tunne ketään". Oli varmaan ollut rankka viikko tai kaksi takana, kun pystyin heti vastaamaan, että "ei". Jotenkin tunsin olevani siinä pisteessä, että en tarvitse yhtään aikuiskontaktia, niin hassulta kun se kuulostaan. Työssäni tapasin päivittäin paljon ihmisiä, istuin palavereissa ja puhuin puhelimessa. Kaipasin välillä omia hiljaisia hetkiä- aikaa itselleni ja omille ajatuksille. Viimeisen kahden vuoden aikana olen pitänyt huolta lapsista, perheestä, kodista ja asiakkaastani. Kaikkein vähiten olen pitänyt huolta itsestäni, jos laisinkaan. Siksi varmaan välillä on ollut sellainen tunne, että ihanaa muuttaa jonnekin jossa ei ole ketään tai mitään ja saan rauhassa olla puhumatta kenellekään. No näitä hetkiä varten minulla on metsät. Niitä siellä on ja odotan jo kovasti, että pääsen valokuvaamaan ja vaeltamaan.