Palataan viime viikonloppuun vielä kerran


Äitini kävi lyhyellä vierailulla uudessa kodissamme. Oli ihana saada taas vähän seuraa ja jotain mikä rikkoo normaaliarjen. Lapsetkin on aina kiltimmin, kun meillä on vieraita. Turhat tappelut jää unholaan ja leikki yhdessä sujuu kuin tanssi. Vierailun loppupuolella pitikin jo mainita äidille, että ei normaalisti päiväni ole näin helppoja. Tällä kertaa, kun kahvit sai juoda rauhassa ja lukea vaikka lehteäkin, jos halusi. Blogiakaan ei ollut pakko kirjoittaa vain päivälevon tai yöunien aikaan.

Sen neljän päivän aikana näytettiin meidän kylää/kaupunkia ja kierrettiin mm. Aavasaksalla nauttien maisemista. Kierroksesta teki lapsille taas mielekkään isot eläimen jäljet. Ne näytti meistä hiukan ilveksen jäljiltä ja sillä ajatuksella kuljimmekin laavulle asti. Laavulla tosin näimme pariskunnan kahden koiran kanssa ja vähän jäi mietityttämään, että olikohan ne niiden jälkiä sittenkin. :) Tosin nämä jäljet olivat reiteillä, joissa ei ollut ihmisen jälkiä eikä ne näyttänyt ihan tuoreilta. No mysteeriksi jääköön, jos kukaan ei tunnista tätä jälkeä kuvasta (valitettavasti se ei oikein onnistunut).



Koskematon lumi on todella kaunista. Odotan sitä hetkeä talvella, kun edessä siintää metreittäin koskematonta lunta ja puut notkuu valkoisenaan. Sellaisia kuvia en juurikaan ole päässyt ottamaan ja tällä hetkellä se tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta. Peukut pystyyn, että talvi tulisi pian, pian pian.
Nyt pimeys on niin valtava, että ilman kynttilöitä olisin hukassa.














Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki