Kiitos Suomi !

Tänään Suomi on 100-vuotias. Suomi on upea paikka elää ja kasvaa. Olen todella onnellinen, että lapseni voi kasvaa juuri Suomessa. Tänään olen lyhyt sanainen ja keksityn perheeseen. Haluan kuitenkin todeta, että tämän viimeisen kuuden kuukauden aikana olen saanut kokea Suomesta paljon uusia asioita. Huomannut miten paljon jo ihan luontokin muuttuu 850km matkalla - saati, kun lähdetään tästä vielä pohjoisemmaksi.



Olen kiitollinen, että olen saanut mahdollisuuden kokea Suomesta näinkin erilaista luontoa ja ympäristöä. Uskon, että olen kasvanut tämän puolen vuoden aikana, kun olen hypännyt tutusta ja turvallisesta ympyrästä pois. Kun ihminen tekee näin, hän huomioi ympäristöään paremmin ja kiinnittää asioihin paremmin huomiota. Jos mietit itseäsi esim. työmatkalla, huomioitko ympäristöäsi aina tarkkaavaisesti vai tuntuuko välillä, että sinulla ei ole matkasta mitään muistikuvia ? Asiat ympärillä muuttuu tapetiksi eikä esim. luonnon kauneutta välttämättä edes huomaa. Myös itselle tärkeitä asioita alkaa pitämään itsestäänselvyytenä eikä edes osaa ajatella, että jossain muualla toisilla tätä mahdollisuutta ei ole. Uskon, että minä olin tällainen silmät ummessa liikkuja Espoossa viimeiset vuodet. Monta upeaa paikkaa varmasti jäi kokematta luonnostakin, koska sitä ei nähnyt enää lähelle vaan haikaili kauas.

Tänään juhlitaan Suomea - jokainen omalla tavalla. Koska me olemme täällä Lapissa kaukana sukulaisista ja ystävistä, vietämme tätä itsenäisyyspäivää perheen kesken. Nautitaan luonnosta ja hyvästä ruuasta. Kuulostaa minusta ainakin hyvältä ! Tonttu oli jättänyt meille lapun ja pyytänyt meitä ulos. Pakkasta oli parhaimmillaan 20, joten aika pikainen pyrähdys tuli tehtyä. Ehkä loppu viikosta sitten paremmin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki