Erilainen juhannus




Tänä vuonna juhannusta tuli vietettyä pitkästä aikaa kaupunkimaisemissa. Itseasiassa päätimme viettää perjantain Linnanmäellä lasten toiveesta, koska Etelä-Suomessa olimme käymässä. Mieheni hermot ei kestä jonottamista, joten yleensä käymme kyseisessä paikassa heti ensimmäisinä päivinä tai ihan viimeisinä hetkinä ennen ovien sulkemista. Juhannus oli itseasiassa tosi hyvä vaihtoehto, vaikka eipä siellä yksin tarvinnut olla. Muutaman kerran jouduimme jonottamaan johonkin laitteeseen, mutta vain yhden laitteen pyörähdyksen verran. Sää vaihteli auringon paisteesta tuulen puuskiin ja vesisateeseen. Onneksi sadekuurot oli vain muutaman minuutin pituisia ja onnistuimme silloin valitsemaan aina sellaisen laitteen, jossa oli katto tai siinä mentiin sisätiloissa. Aivan mahtava päivä siis takana.

Tänään ollaan sitten oltu vähän perinteisempiä ja grillattu aivan hullusti ruokaa ja nautittu sitä ulkona Britakakun kera. Kuviakin oli tarkoitus ottaa, mutta kun puolet herkuista oli syöty, muistin koko kameran. Toivottavasti teillä on ollut samanlainen eli rentouttava ja arjesta poikkeava juhannus.

 Ihanaa juhannuksen jatkoa kaikille !

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki