Luonto nyt




Ajattelin vähän näyttää miltä metsät näyttää täällä tällä hetkellä.  Tässä välissä yö asteet tippuivat yhteenkin asteeseen, mutta nyt ollaan taas normaalissa 7 asteessa. Miehenkään ei tarvitse raapata auton ikkunoita aamuisin, jee! Päivisin on yli kymmenen astetta, joten taas tarkenee, vaikkakin samaan hengenvetoon on todettava, että tuuli tunkeutuu joinakin päivinä ikävästi luihin asti.

Syksy saapuu tai on saapunut jo, mutta ruskaa ei vielä näy. Muutamia keltaisia väriläiskiä löytyy sieltä täältä mutta varsinaista ruskaa ei vielä ole. Näistä seuraavista kuvista voi huomata vaivaiskoivun ja perinteisen koivun eron. Ensimmäiseen ruska tulee nopeammin ja kestää pidempään. Näitä vaivaiskoivuja onkin kuvattu yhtä sitkeiksi kuin suomen kansa. Niiden kasvukausi kerkeää täällä Lapissa olla vain pari kuukautta ja ovat sopeutuneet tuntureiden ilmastoon hienosti. Ovat muuten porojen, jänisten ja muiden eläinten herkkuruokaa.




Satokausi. Täältä meiltä saa vielä mustikkaa. Niissä metsissä missä me olemme käyneet, on mustikkaa näkynyt todella hyvin, mutta torimyyjät sanovat, että pohjoisen kausi on ollut huono. Mustikkaa on vain harvakseltaan myynnissä ja harvoin saa laatikollista. Puolukka ei ihan vielä ole valmiina kerättäväksi ja joitakin sieniä on nyt alkanut vasta ilmestyä.  Sienet on minulle täysin vieras laji, joten en ota kantaa mitä sieniä olen metsässä nähnyt. Pihlaja, jota täällä muuten on kaikkien pihassa, on ehkä viikko sitten saanut kunnon punaisen värin itseensä.









Nämä vanhat puun oksat ja rungot on kyllä niin kauniita. Olemme alkanut törmätä niihin useammin reissuilla, kun emme aina vältättämättä kulje ihan polkuja pitkin. Löysimme muutaman katkenneen oksan koristamaan kotiammekin - niistä kuvia tulossa myöhemmin. Olen aika onnellinen sillä ne saa koristeltua vuoden ajan mukaan sekä ovat kauniita ihan sellaisenaan.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki