Miten lapsen saa innostumaan luonnosta ?

Meille on ollut hyvinkin selvää alusta asti, että minä tai mieheni ei tulla samoilemaan yksin metsässä vaan lapset tulee mukana aina kuin mahdollista. Tämä on näkynyt jonkin verran metsäretkien pituudessa, mutta muuhun se ei ainakaan vielä ole vaikuttanut. Olemme aina ollut perhe, joka tykkää tehdä asioita perheenä, yhdessä. Joidenkin mielestä varmasti teemme sitä liikaakin, mutta se on sopinut meille sekä erityisesti lapsille. Lapset ovat pienen ikäeron takia kuin parhaat ystävät ja nauttivat siitä, että kaikki on mukana touhuissa kokemassa ja jakamassa. Arjessa on asioita, jotka tulee tehtyä vain toisen lapsen kanssa, joten miksi tekisimme sellaista asiaa vain toisen kanssa, josta molemmat nauttivat ?

Mediassa puhutaan paljon siitä, kuinka lapset eivät liiku tarpeeksi. Meillä on kaksi lasta, joista toinen on selvästi enemmän ulkoihminen ja ulkourheilija. Toinen sen sijaan nauttisi enemmän jumpasta sisällä - varsinkin jos aurinko ei porota taivaan täydeltä tai maassa ole metri lunta ja hiihtoladut. Metsäretket ovat kuitenkin molempien lasten mieleen ja mielestäni se on todella hyvää liikuntaa. Luonnossa liikkuminen on opettavaista, siinä harjaantuu myös tasapaino ja ainakin meidän reissuilla myös mielikuvitus :) 

Mitkä asiat sitten on saanut meidän lapset innostumaan luonnosta ?

Meillä luonto on ollut pienestä asti mukana arjessa, vaikka olemme asunutkin aikaisemmin Espoossa. Minusta luontoon voi ja pitää tutustua pienestä asti lapsen kehityksen mukaan. Ihan pienenä tutkitaan kukkia ja lehtiä, katsellaan värejä ja kuunnellaan ääniä. Nämä samat asiat on mukana meillä vieläkin vaikka lapset ovat "jo" 3,5 ja 5-vuotiaat. Olen huomannut, että lapset oppivat enemmän luonnossa kuin kuvia katsomalla. Meillä tiedetään jo tämän Lapin reissun ansiosta poronjäkälä, lakka yms. Usein myös mietitään mitä eläimiä siellä voisi asua ja mitä ne syö jne.

Meillä retkille innostumista lisää se, että kerron tulevasta retkikohteesta jotain jo ennakkoon. On se sitten se, että tulemme seuraamaan siellä sinisiä merkkejä tai vaaran huipulta löydämme Ruotsin lipun. Mikä tahansa sopii tähän. Nuuksiossa aikaisemmin retkeillessämme näimme ensimmäisellä reissulla sorsia ja seuraaville reissuille lähdettiinkin aina iloiten "jos vaikka sorsat olisi nyt kotona".
Ihan pienille lapsille sopii myös satumaisetretket lähimetsään. Espoossa meidän lähimetsässä asui Nalle-Puh, Ruu, Kani ja muut asukit. Vaikka emme niitä koskaan nähneet, oli lapsista aina kiva etsiä heidän koteja ja miettiä mihin koloon Nasu mahtuisi ja kuka hänen lähellään asuisi. Tämä lisää lasten mielikuvitusta ja se on leikissä ja myöhemmin monessa ammatissakin tärkeää.

Yksi tärkeä ja ehkä aikuisten aliarvostama juttu on eväät. Eväät on lasten mielestä varmasti tärkeintä, joten ne kannattaa ottaa lyhyellekin matkalle, jos haluaa nähdä hymyt lasten suulla. Kyllä se leipä maistuu niin erilaiselta kiven päällä syötynä kuin kotona ruokapöydässä, jos vielä paistatte makkarat tai valmistatte jotain muuta nuotiolla, niin elämys on varmasti vieläkin suurempi. Meidän hidas ja temppuileva syöjäkin nauttii eväät aina ilman leikkimistä ja aina voi olla varma, että masu on täynnä.

Nyt kun olen kotona, olen usein jatkanut luontoteemaa jollakin tavalla seuraavina päivinä. Joko olemme askarrellut luonnon materiaaleista jotain, lukenut kirjoista mieltä askarruttavista asioista (kuten mitä muurahaiset syö tai mikä eläin on maailman nopein) tai sitten olemme piirtänyt paperille mitä olemme nähneet. Erityisesti tämä jälkimmäinen keino kertoo itselle sen, mihin lapset kiinnittävät huomiota metsässä tai mikä heille jää parhaiten mieleen.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin, että lapsi näkee sinun innostumisesi ja pääsee osallistumaan tekemiseen. Pieni lapsi matkii ja havainnoi aikuista koko ajan. Anna heille mahdollisuus oppia arvostamaan luontoa ilman sinun mahdollisia pelkoja tai ajatuksiasi siitä.