Kuuntele itseäsi


Palasin töihin äitiyslomalta melkein kaksi vuotta sitten. Elämä oli kotona olon jälkeen yhtä hullunmyllyä. Juoksimme aina jonnekin, mm. päiväkotiin aamuisin ja iltaisin. Työpäivän jälkeen koitin olla lapsille läsnä aidosti ja oikeasti. Valitettavasti lasten mentyä nukkumaan lähes joka ilta tuli kaivettu vielä työkone esiin ja tehtyä töitä joskus hetki joskus yömyöhään asti. Omat unet on ollut mielestäni huonompia kuin äitiyslomalla. Mutta Miksi? Miksi ihmisen täytyy pyrkiä täydellisyyteen elämän jokaisella elämän saralla? Miksi täytyy olla täydellinen äiti, työntekijä, vaimo,
kodin hengetär, liikkuja jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olen oppinut olemaan tässä pikkuhiljaa hiukan tiukempi, mutta en tietenkään tarpeeksi, koska elämä on tällaista vauhtipyörässä juoksemista ollut. Monet itkut on väännetty iltaisin, mutta pikkuhiljaa... pikkuhiljaa olen oppinut pitämään puoliani ja kertomaan rajani. Viimeisen vuoden aikana aikani tuntui riittävän olemaan (lähes) täydellinen äiti lapsille ja (lähes) täydellinen työntekijä pomolleni. Muut taisi pikkuhiljaa viimeisen vuoden aikana luisua ja kadota. Sitä vaan piti todeta, että ihan kaikkeen rahkeet ei riitä. Tavallaan hyvä oppi, että maailma ei kaadu jos keittiö on joskus (lue: aina) sotkussa tai jos imuroit vain keskilattialta ennen kuin vieraat tulee käymään tai mitä siitä jos joskus syötte ulkona. Parisuhde kesti myös sen, että sellaista ei juurikaan ollut vaan läpsystä vaihdettiin tai kotona istuttiin kone sylissä vierekkäin.

Nyt 1,5kk vapaaherrattarena tilanne on parempi, tietenkin kun iso osa elämästä on poistunut. Kärsin edelleen huonoista öistä - en tiedä onko tämä vain totuttu tapa valvoa myöhään, stressi ei ole helpottunut vai johtuuko se vain valoisasta ajasta ja malttamattomuudesta. Jotenkin tuntuu, että on niin paljon asioita joita ei ole tehnyt viimeisten vuosien aikana, että nyt haluaa tehdä niitä kaikkia HETI :) Haluan katsoa niitä parhaita ohjelmia Netflixistä, virkata, muokata kuvia, kirjoittaa blogia, piirtää, ulkoilla, tavata ystäviä jne. Päivisinhän kaksi pientä lasta saa kulumaan aikani kokonaan. Koitan nauttia tästä täysillä, koska takaraivossa kummittelee ajatus, että eihän elämä voi olla vain tällaista aina. Elämän kuuluu mennä kaikilla samalla tavalla. Aamulla herätään aikaisin, lapset viedään hoitoon/kouluun ja itse mennään töihin, sitten juostaan kotiin ja tehdään arkiaskareet - eletään sitten, kun lapset jättävät kodin. Eli koitan nauttia tästä nyt täysin rinnoin.

Sain kaverilta synttärilahjaksi kirjan, joka  avasi minun silmäni viime keväänä. Sen, että minun ei tarvitse koko ajan yli suorittaa ja tuntea huonoa omatuntoa, jos en kerkeä tekemään kaikkia asioita heti. Minun ei tarvitse olla kyllä-tyttö tai se jolla koko elämä on täydellisessä kuosissa. 
Työelämässä, mutta miksei vapaa-ajallakin (kotona, harrastus- ja vanhempaintoimikunnassa jne.) tällaisia ihmisiä käytetään helposti hyväksi. Jos sanot ylitöille tai ylimääräisille työtehtäville kyllä, joku toinen voi sanoa ei. Ja saako hän jotenkin huonompaa palkkaa tai huonompaa kohtelua ? EI. Voit myös ajatella sen niin, että jos sanot ylitöille tai ylimääräisille työtehtäville kyllä, sanot omalle vapaa-ajalle EI. 

Ehkä siksi, että sillä tavalla pääsee tilanteesta nopeammin eroon. Useinhan nämä erikoistoiveet saattavat olla hyvinkin nopeasti toteutettavissa. Ongelma vain on, että joskus niitä on liikaa. Tällaisissa tilanteissahan ei voida syyttää sitä joka kysyy, koska eihän hän tiedä mitä kaikkea sinulla on tehtävänä juuri sillä hetkellä. Sinun, joka tunnistat itsesi tästä, tulisi muistaa, että tärkeintä elämässä olet sinä. Sinun pitää arvostaa itseäsi, pitää itsestäsi hyvää huolta ja määritellä itsellesi  rajat. Vain sinä voit tietää mikä on täydellistä sinulle. Vain sinä voit tietää mitä sinä jaksat ja mistä sinulle tulee hyvä mieli.




Varmasti monille ajattelee nyt, että helppo se on sanoa, mutta kuinkas käytäntö. Näin ajattelin itsekin puoli vuotta sitten. Nyt rohkean päätöksen tehneenä alan jo näinkin lyhyen ajan jälkeen ymmärtää, että asioita voi tehdä toisellakin tapaa. Ja tärkeintä, asioita voi tehdä niin, että itse voi paremmin. Tämähän ei tarkoita sitä, että en olisi pitänyt työstäni. Ei todellakaan. Minun ympärillä oli yksi ihanimmista tiimeistä työurani aikana. Me naurettiin joka päivä, vaikka oli rankkaa. Silti joskus on tehtävä päätöksiä ja toivottava, että ystävyys jatkuu vaikka ette olisi samassa työpaikassa. Vielä en osaa sanoa mikä on se elämä ja sisältö mikä minut lopulta tekee onnelliseksi, koska tämä ei ole lopullista. Tämä pieni tyhjä hetki tarvitaan, jotta ymmärrän ja näen selkeästi mitä elämääni kaipaan.


Tsemppiä teille arjen ahertajille!

Muistakaa, että  kukaan ei ole koskaan täydellisiä eikä tarvitsekaan. Me riitämme tällaisenakin, jos päätämme, että se riittää meille itsellemme.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Karpalosaalis ja upea ruska suolla

Ylitornio- uusi kotikaupunkimme

DIY: Itsetehty kranssi