Kuinkas sitten kävikään.. maakotkia kuvaamassa



Reilu viikko sitten istuin bussissa matkalla Keski-Suomeen viikonlopuksi. Suunnitteilla oli kuvausreissu veljeni kanssa. Vaikka olemme molemmat harrastanut valokuvausta aina emme olleet vielä käyneet yhteisellä kuvausreissulla.

Lauantai aamuna herätyskello soi kello 5:00 ja kello 6:00 olimme jo matkalla kuvauskohteeseen. Meidän lisäksi mukana oli neljä sveitsiläistä, yksi britti ja pari suomalaista. Ulkona oli pilkkopimeää ja asteita oli -18. Autolla ajoimme hotellilta noin 20 minuuttia ja sen jälkeen kävelimme vielä muutaman sata metriä. Otsalamppu oli todella tarpeen, sillä metsässä oli pilkkopimeää. Perillä meitä odotti neljä kuvauskoppia joihin jakaannuimme. Kaikki asetteli pimeässä kamerat ja muut valmiiksi ja sitten jäimme odottelemaan auringon nousua ja lintujen saapumista.

Aurinko nousi, kerkesimme ottaa päikkäreitä, syödä eväitä ja selailla kännykkää ja mitään ei tapahtunut. Kauempaa kuului jotain ääniä, mutta maakotkia ei näkynyt. Kyseessä oli heidän jokapäiväinen ruokapaikka jo vuosien takaa, jossa kerralla on nähty seitsemänkin kotkaa ja useita korppeja. Odottelimme viiteen asti, mutta päivä oli pettymys. Tuloksena oli vain kolmen kotkan ylilentoja koppien yllä. Kukaan ei tiennyt miksi he eivät laskeutuneet syömään. Ilta ei mennytkään hotellilla kuvia selaillessa ja kameroita lataillessa vaan pohtiessa mitä oli tapahtunut ja miksi linnut eivät uskaltaneet laskeutua.



Maakotkat ovat todella arkoja, kuten useimmat isot linnut. He eivät lennä ruuan luokse kuten pikkulinnut vaan tarkkailevat kauempaa pitkään ja varmistavat, että vaaraa ei ole näkyvillä. Arkuus johtuu varmasti hitaudesta, mutta heillä on myös yleisesti vain huonoja kokemuksia ihmisistä. Tämän vuoksi meidän piti mennä koppeihin ennen auringon nousua ja poistua sieltä vasta pimeällä. Usein kuvausreissuilla ei saa juurikaan kameraa edes liikuttaa ennen kuin kotkat ovat uppoutuneet syömiseen niin paljon, etteivät huomaa ympäristöään. 

Seuraava aamu valkeni ja päivä oli hyvin samanlainen. Mitään ei tapahtunut ja kamera ei laulanut. Ikkunoista seurasimme pikkulintuja syömässä. Oksalla kävi niin tinttejä, punatulkkuja, tikkoja ja närhiä (kuten kuvista huomaatte). Täytyy sanoa, että mieli lepäsi, kun tuijotin tätä oksaa, jossa tuntui melkein koko ajan tapahtuvan jotain. Harmi, että nämä eivät olleet kohteemme vaan pääasiassa päädyimme tuijottamaan niitä, ettei kotkat pelästyisi kameroiden liikettä.

Meidän piti veljeni kanssa poistua jo sunnuntaina paikalta, mutta muut jäivät sinne kuvaamaan vielä maanantaiksi. Oikein minun tuuriani, että kotkat oli ilmestynyt sinne juuri silloin.. heti kun poistuin paikalta :) No olen onnellinen ulkomaalaisten puolesta. Osa heistä oli nimittäin käynyt jo kuvausreissulla Kuusamossa ja tullut sieltä tänne tyhjin käsin. Olisi ollut aika laimea reissu Suomeen, jos yhtenäkään päivänä eivät olisi päässyt kuvaamaan lintuja.

Vaikka kyseessä on villieläimet ja heitä ei voi pakottaa paikalle, on tämä kuulemma harvinaista. (Ainakin  kyseisessä kohteessa ja maakotkien kohdalla ) Veljeni on käynyt kuvaamassa tässäkin paikassa pari kertaa aikaisemmin ja aina on näkynyt lintuja. Opas myös kertoi, että 10-vuoden aikana tämä oli eka kerta kun hänellä oli "tyhjä" viikonloppu. Jos siis olette miettinyt tällaista reissua, älkää tämän kokemuksen perusteella tehkö päätöksiä. 





Viikonloppu oli kaikesta huolimatta hauska kokemus. Rakastan kotoilua ja perheen kanssa rauhallisesta arjesta, mutta uudet kokemukset piristävät arkea ja elämää. Olen onnellinen näistä muutamasta pikkulintu kuvastakin. En luonteeltani ole sellainen, joka istuisi metsässä kannonnokassa ja odottaisin lintuja paikalle. Nyt minun oli pakko ja se oli hyvä. Nyt jaksan taas täällä lumen keskellä.

Ihanaa viikkoa!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki