Kun pelko estää tekemästä sitä mitä on aina tehnyt..

Täytyy nyt myöntää (vaikka nolottaakin), että sain todella kamalan käärmekammon siitä meidän parin viikon takaisesta kohtaamisesta. Olen sen jälkeen kyennyt menemään metsään vain pari kertaa ja niissäkin tilanteissa vahdin jalkojani kuin haukka.  Jos tulee tarve istahtaa tai kyykistyä maahan, on ympäristö varmistettava ensin. Aikaisemmin makrokuvia ottaessa, saatoin maata mahallani varvikossa ilman sen suurempaa ymmärrystä "vaarasta". Vaaraahan tuskin on, sen sanoo järki, mutta en mahda mitään tälle pelolle. 

Eilen uskaltauduin kuitenkin pitkästä aikaa metsään. Varmuuden vuoksi varustauduin kumppareilla. Alku meni maata vahdatessa, mutta onneksi ihanat kuvauskohteet saivat minut hetkeksi unohtamaan nämä niljakkaat otukset. Järkyttävää miten yksi pieni asia voi muuttaa ihmisen toimintaa, mutta kuvaamine onneksi vei mukanaan.

En ole koskaan pitänyt käärmeistä, mutta en ole nähnyt käärmettä elävänä. En siis ole osannut edes pelätä sellaisen kohtaamista. Metsäretket ovat sisältäneet aina vain söpöjä eläinilmestyksiä hiiristä poroihin. Olen varmaan ollut onnekas. No nyt täytyy kyllä tarttua härkää (tai poroa) sarvista ja alkaa liikkumaan enemmän luonnossa. Ei pidä antaa pelon kasvaa liian suureksi, luonto on nimittäin todella tärkeä minulle ja haluan, että se on iso osa lastenkin elämää.

Oikein ihanaa perjantaita ja nauttikaahan viikonlopusta!