Tontut on jo liikkeellä - jouluista fiilistä kuviin




Tänään ohjelmassa oli joulukuvien ottaminen. Siis, ette voi edes uskoa miten ihanaa oli, kun sai kerrankin kuvattua ne ulkona lumessa! Tähän asti joulukuvat on otettu sisällä, joista talvista fiilistä saa hakea. Ihanaa vaihtelua. Lapsikuvaus on oma taitolajinsa. Hiukan koitin ohjailla lapsia, mutta pääasiassa mentiin ihan lasten ehdoilla. Jos lapset päätti istahtaa, niin sitten otettiin istumakuvia jne. Meno meinasi kyllä lopussa mennä niin villiksi, että piti vähän rauhoitella. Lumi, kynttilät ja ihan vain siskon seura sai aikaan kikatus ja pelleilyfiiliksen valloilleen varsinkin pienemmällä. 

Ilma oli ihana. Omat sormet meinasi jäätyä, mutta muuten ei ollut valittamista. Ennen auringonlaskua olisi ehkä tullut kauniimpi taivas taakse. Ajattelin vain, että aamuisin saisi tarpeeksi valoa kuviin näin kaamoksen kynnyksellä. Valo on todella tärkeä varsinkin lapsikuvauksessa, kun kohde ei todellakaan malta pysyä edes sekuntia paikallaan. :)



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki