Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Hyvää yötä !

Kuva
Muutama viikko sitten havahduin outoon fiilikseen. Nukkumaan mennessä oli nimittäin todella pimeää. Aurinko laskee vähän ennen yhdeksää ja täysi pimeys tulee ehkä noin puoli kymmenen. Parhaimmillaan muistan vielä katselleeni kahden aikaan yöllä kun aurinko paistoi taivaalla ja ei siitä ole kauan, kun auringonlaskua tuli kuvattua vielä puolenyönaikaan. Kesän täyteen valoisuuteen oli todella vaikea tottua siihen. Toisaalta se helpotti lastenhuoneeseen keskellä yötä kapuamista ja lastenkin meidän viereen kipittämistä. Valoisuus muutenkin varmaan helpotti meidän muuttamista ja sopeutumista. Nyt se vähenee joka päivä. Löysin viikko sitten kaamossivuston, jossa kerrottiin, että näillä leveyksillä ei ihan täyttä kaamosta koetakaan - mikä helpotus! Tuskin se aurinko täälläkään montaa tuntia pahimmillaan valaisee, mutta kaikki on kuitenkin kotiinpäin. Toissapäivänä kävin kuvaamassa auringonlaskua. Se laski Aavasaksalla tarkalleen 20:56. Toisella puolella vaaraa aurinko laski ja toisella

Rakas päiväkirjani, 3kk takana

Kuva
Siitä on pitkäaika, kun olen kirjoittanut tuntemuksia muutosta ja uudesta elämästä. Kuvien seassa tulee jaettua sekalaisia ajatuksia sieltä ja täältä, mutta ei mitään suurempaa. En ole mikään kirjoittaja, vaikka ehkä haluaisinkin. Näin kolmen kuukaudenkin jälkeen elän sekavassa tilanteessa ajatellen sitä, että olenko espoolainen vai ylitorniolainen. Jos minulta kysyttäisi nyt mistä olet kotoisin, vastaisin varmaan "muutin juuri Espoosta..." Kuinkahan kauan sitä voi jatkaa ? Tavallaan tunnen olevani paikallinen, mutta tavallaan en yhtään. Ja se ei tarkoita ettenkö viihtyisi, se vain on todella, todella iso muutos myös henkisesti. Asuin Espoossa noin 15-vuotta ja usein kuvittelin asuvani siellä aina. Vaikka muutimme tänne ajatuksella, että asumme täällä vain vuoden, niin nykyinen kotikuntani on kuitenkin saanut minut miettimään miten kukaan jaksaa pääkaupunkiseudun ainaista kiirettä. Mutta niinhän se on, ihminen tottuu ja sopeutuu. Lopul kaikki ympärillä oleva tuntuu norm

My Little Pony - satumaa on herännyt eloon

Kuva
Olen pitkään ihastellut ja seurannut valokuvaajia, jotka kuvaa legoukkoja, autoja tai nalleja erilaisissa tilanteissa. Kuvissa näkyy ja tuntuu vaiva, innostus ja satumaailma. Näillä ihmisillä on erilaista luovuutta, lapsenmielisyyttä ja innostusta valokuvaamiseen. Noin vuosi sitten ajattelin, että hitto, kyllä minä pystyn samaan ! En ennen aloittamista ihan ymmärtänyt mikä vaiva yhden kuvaamiseen vaaditaan. Ideointi, somisteiden valmistelu, oikean paikan löytäminen jne. Niin ja aina visiot eivät vaan sitten näy kuvassa..  Tällainen kuvaaminen vaatisi melkein studio-olosuhteet, jotta kaikki onnistuisi. Tässä näette muutaman otoksen, joita olen ottanut vuoden aikana. Talvella tämä "harrastus" vähän unohtui työkiireiden alle, mutta ehkä ensi talvena saan toteutettua muutaman päässä pyörivän idean. Muutaman kuvan olen aikaisemmin julkaissut rinnakkaisblogissani (vuosi sitten kaverini kanssa perustamassa blogissa ), mutta paljon on ennen julkaisemattomiakin kuvia. Nämä kaikk

Yksin sateisessa metsässä - hulluko ?

Kuva
Kumpparit jalassa, huppu päähän vedettynä ja sormet visusti hihan sisällä. Vesipisarat ropisee huppuun ja tuuli humisee puiden oksiin. Ihan hiljaista. Vain minä ja kamera. Minulle oli suotu 2 tuntia vapaa-aikaa- aikaa yksin. Siitä 1,5 tuntia käytin metsässä vaeltaen. Vaikka asteita oli  vain 5, en omista sadetakkia, enkä muistanut ottaa hanskoja, jollain kierolla tavalla nautin tästä. Kotona tuntuu aina olevan jotain ääntä, joten hiljainen metsä on juuri sitä vastapainoa mitä minä kaipaan aina määrä välein. Kuvaaminen tosin ei ollut ehkä nautinnollisinta; maahan ei halunnut käydä makaamaan ja objektiivin vaihtaminen takin alla oli hankalaa. Mutta mitä sitä ei tekisi rakkaan harrastuksen eteen ? Moni ei varmasti ymmärrä, mutta hei tasoissa ollaan. Minäkään en voi ymmärtää niitä, jotka lähtee juoksemaan sateeseen. Muka pakko urheilla, pah  ;D Jokainen meistä on erilainen ja tämä valokuvaaminen on vain vienyt minut totaalisesti mennessään. Tutuistakin metsistä vo

Poro - puolivilli kotieläin

Kuva
Lauantaiaamu alkoi vesi sateella, joten päätimme lähteä käymään Rovaniemellä. Se oli joka tapauksessa viikonlopun suunnitelmissa. Olen itse ollut kyydissä kolme kertaa tällä tiellä ja joka kerta on nähty poroja. Niitä satumaisia joulupukin poroja, kuten meidän pienempi haluaa uskoa. Joka kerta se on yhtä jännittävä ja ihmeellinen asia takapenkille, mutta ei niinkään kuskille. Onneksi vielä on hyvä näkyvyys. Useimmiten porot ovat juosseet paniikissa tienvierustaa tai nopeasti tien yli, mutta tällä kertaa näimme poroja laumoittain soilla ja metsissä. Harmi, etten voinut kuvata näitä, sillä niistä olisi tullut upeita kuvia! Sain kuitenkin nopeasti autosta napattua nämä pari otosta eräästä eksyneestä. Mieheni jutteli muutama kuukausi sitten erään poronhoitajan kanssa ja hän kertoi hämmentäviä asioita poroista. (Huomautan tähän väliin, että osa tiedoista voi olla hyvinkin paikkakohtaisia tietoja ja luotamme nyt vain yhden poromiehen kertomukseen.) Ensinnäkin tiesittekö, että Lapiss

Luonnon päivän kunniaksi 23 sinivalkoista kuvaa Suomen luonnosta

Kuva
Siinä ne on, huolella valittu 23 mahdollisimman sinivalkoista kuvaa. Kaikki neljä ihanaa luonnon aikaa ihanasti sekaisin. Toivottavasti nautitte ja koette saman Suomifiiliksen näitä selatessa. Kaikki kuvat on otettu itse viimeisen vuoden aikana. Löytyikö suosikkeja ? Toivottavasti kaikki pääsemme viikonlopun  aikana nauttimaan luonnosta -  tänään täällä sataa, mutta huomiseksi onkin jo luvattu poutaa ja aurinkokin saattaa pilkahtaa. Pitkästä aikaa asteidenkin pitäisi kivuta yli kymmeneen.