Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2017.

VIHDOINKIN Aurinko!!

Kuva
Muutimme tänne 2,5 viikkoa sitten. Ensimmäisinä päivinä aurinko hemmotteli meitä, mutta silti joka päivä tuuli. Sen jälkeen tuli sadekausi, jonka aikana joka päivä satoi. Nyt eilen ensimmäistä kertaa koko aikana aurinko paistoi eikä tuullut. En uskonut ikinä näkeväni niin tyyntä Tornionjokea mitä se eilen oli. Mentiin ihan sen kunniaksi Övertorneån puolelle iltajäätelölle. Leirintäalueen rannalla jätskit syötyämme lapset vielä kasteli itsensä Tornionjokeen ja sitten tulimme takaisin kotiin. Tämä on parasta just nyt ! Tässä vain murto-osa kuvasadosta, mutta menen nyt takaisin nauttimaan auringosta.

Keskikesän luonto Lounais-Lapissa

Kuva
Nyt eletään keskikesää ja vuoden valoisinta aikaa. Itselleni tuli uutena, että Lapissa erotellaan 8 eri vuoden aikaa. Nyt on menossa Keskiyönauringonaika. Toukokuusta heinäkuuhun asti päivänvalo valaisee koko ajan.  Sateisena viikkona minusta tuntui, että valoisampaa oli öisin. Sateet, kun ajoittuivat enemmän aamu- ja iltapäiviin. Olen kärsinyt unettomuudesta ja osittain se varmasti johtuu siitä, että täällä vaan on super valoisaa vaikka kuinka koittaisi tilkitä kaikki reiät ikkunoista. Perinteiset suohillametsät eivät ole täällä niin yleisiä kuin kuvittelin. Toki niitäkin löytyy, mutta ei niin paljoa. Pitäisi mennä vielä pohjoisemmaksi. Täällä sen sijaan on useita vaaroja ja vaarat tarkoitavat mäntymetsiä, ihania vanhoja puita ja varvikkoa. Aavasaksaksan vaara on tutumpi ja siellä on järjestetty mm. juhannusjuhlia jo useita vuosikymmeniä. Appiukkoni on kuulemma nuorena käynyt juhannustansseissa juuri Aavasaksan huipulla. Me pysyttelimme viime juhann

Lapin yö

Kuva
Ystävieni kanssa vitsailimme paljon Lapin pimeästä talvesta ja kuinka otsalappu päässä vietämme seuraavan vuoden. Onneksi kuitenkin muutimme kesällä, joten olemme oikeasti päässyt näkemään (kirjaimellisesti) ja kokemaan Lapin maisemia ennen pimeyttä. Yöttömät yöt ovat totisinta totta ja aurinko ei ole laskenut laisinkaan. Kuten olen useamman kerran maininnut niin säät on ollut viimeisen viikon aika karseat. Jos ei sada niin vähintään taivas on pelkkää tasaista harmaata täynnä. Ei oikein innosta maisemakuvaukseen. vaikka maisemat olisivat upeat. Kahtena edellisenä yönä olen valvonut kahteen asti, jostain kumman syystä. Ensimmäisenä yönä katselin ikkunasta ulos ja pohdin kuvaamaan lähtöä, mutta päätin kuitenkin jäädä kotiin katsomaan Netfixiä.  Seuraavana iltana sitten näin pienen häivähdyksen auringon paistetta ja kiskoin vaatetta enemmän päälle ja lähdin kuvaamaan. Kuvasin ensin kotikadulla, mutta koska talot häiritsi kuvaamistani niin hyppäsin autoon ja hurautin Ruotsinrajalle.

Keskiviikko tuoksuu sämpylöiltä ja kukkasilta

Kuva
Meidän keskiviikko aamu. Se alkoi sämpylöiden leipomisella. Etsin pitkään ohjetta, joka olisi helppo toteuttaa innokkaan 3-vuotiaan kanssa, mutta myös sellaista joka maistuisi hyvältä. Viimeinen toive oli, että taikinan voisi valmistaa illalla valmiiksi. En ole aamuihminen, joten en jaksa alkaa vääntämään taikinaa aamulla, kohottamaan ja sitten vielä leipomaan. Olen liian nälkäinen heti herättyäni. Tämä taikinan ohje löytyi Sikeltä sinulle sivuilta . Pellavansiemeniä meiltä ei löytynyt, mutta muuten seurasin ohjetta. Voin sanoa, että kun näin taikinan aamulla olin varma, että näistä ei tule yhtään mitään. Taikina oli ihan super löysää, kuten kuvasta näkyi. Kun laitoin taikinaa pellille kasat näyttivät enemmän lätyiltä kuin sämpylöiltä. Onneksi uunissa tapahtui ihme ja taikina kohosi sämpylän näköisiksi. Maultaan ne olivat rapeakuorisia maalaissämpylöitä. Tosi hyviä ! Pienempi tosin piti kuorta hiukan liian rapeana, mutta nautiskeli sitäkin enemmän pehmeästä sisustasta. P

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki

Kuva
Olen jo muutamana päivänä päässyt kuvailemaan Tornionjokea, joka on täällä se juttu. Kiirunasta Haaparantaan kulkeva joki on 512km pitkä, joka kulkee pääasiassa Ruotsin ja Suomen rajalla. Ylitornio on ihan joen rannalla ja meiltäkin jopa kävelee pienten lasten kanssa 25 minuutissa olevalle uimarannalle -  tosin vesi on jäätävän kylmää enkä ihmettele, että olimme ainoat kyseisenä hellepäivänä. Ei tarvitse toistamiseen mennä ainakaan uimakamojen kanssa. Joki on hyvin eläväinen -  siinä on ainakin neljä koskea. Se haaroittuu useammassa kohtaa ja sen leveys vaihtelee todella paljon. Tornionjoki on Suomen toiseksi pisin joki. Vain Kemijoki on tätä pidempi. Pitääkin merkata se kuvauslistalle, koska sekin on täällä Meri-Lapissa. Kuvauslista alkaakin olla aikamoisen pitkä. Nyt viimeisen viikon aikana ilma on ollut enemmän synkkä kuin valoisa. Siitä johtuen en itse ole näihin kuviin oikein tyytyväinen. Valokuvaaminen on siitä haastavalaji, että sää olosuhteille ei voi mitään. Erityisest

Hyvää Juhannusta !

Kuva

Luonnonpauloissa - Aavasaksa lähemmin kuvattuna

Kuva
Maisemakuvat ovat itseasiassa minulle aika uutta, mutta hyvää piristystä. Olen aika pinttynyt makrokuvaaja eli makaan ja konttaan siis useinkin pienten yksityiskohtien perässä. Näin kävi myös Aavasaksan kuvausreissulla , onneksi olin yksin koko metsässä. Toivottavasti nautitte, tämä postaus on hyvin kuvapainotteinen. Nämä muurahaiskuvat olen julkaissut toisessa blogissanikin, jota pidän hyvän ystäväni kanssa. Something else on blogi, jonka tarkoituksena on ollut nyt viimeisen vuoden jakaa kahden äidin harrastusta muille. Saada omaan valokuvausinnostukseen joku parempi syy.