Lumi tuli





Tiistaina meille satoi lunta ensimmäistä kertaa. Vaaroilla sitä oli tosiaan jo viikonloppuna, mutta kaupunki sai ohuen valkoisen hunnun toissapäivänä. Pieni määrä oli tullut yönaikana, mutta suurin osa satoi aamupäivällä. Asteet kerkesi tiistaina käydä hetken plussalla, joten osa lumesta kerkesi sulaakin, mutta ei onneksi kaikki. Joka yö on tullut lunta aina hiukan ja tänään ennusteiden mukaan pitäisi sataa oikein kunnolla. Ilmeisesti kuitenkin Etelä-Suomi saa isomman osan lumipeitteestä - toivottavasti se ei olisi pelkkää räntää vaan saisitte oikeaa lunta.

Olen tästä lumesta todella onnellinen. Lapset innostui taas uudella tavalla ulkoilusta (tietää vähemmän taistelua pukemisessa) = onnellinen minä! Luonto näyttää kauniilta ohuen lumikerroksen alla = onnellinen valokuvaajaminä! Lumikerroksen ei tarvitsisi olla mikään valtava, että olisin onnellinen, mutta hiukan enemmän toki, jotta lapset pääsisi oikeasti telmimään pulkkien ja liukureiden kanssa. Valokuvauksellisesti valtavamäärä lunta ei mielestäni ole mikään helppo kuvattava. Keskipäivällä varsinkin liika valoisuus saa kuvan helposti palamaan puhki ja koko kuva on pelkkää tasaista valkoista. Talvikuvaaminen onkin yksi opettelunaihe itselleni ja sitä varmasti pääsen tänä talvena treenaamaan. Mikäs teidän suhtautuminen lumeen on? Odotatteko sitä innolla vai kauhulla ja miksi ?
















Kommentit

  1. Meillekin tuli ensilumi viimeyönä - ja mukavaa kyllä, se on säilynyt koko päivän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta, toivottavasti pysyy pitkään! Meillä se suli tänään melkein kokonaan.. :(

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

DIY: Itsetehty kranssi

Retki epäonnistui ja päädyimme syömään eväitä takapihalle

Kun valoisa-aika kestää noin 4 tuntia..