Pimeällä kuvaaminen - täysikuu muistutus!



Valokuvauskurssi päättyi ja nyt sitä pitäisi sitten osata kuvata pimeässä. Jaahas. Kurssi itsessään oli ihan mahtava. Huippu porukka ja ammattitaitoinen opettaja. Olen niin onnellinen, että ilmoittauduin mukaan. Opin todella paljon, mutta vielä olisi paljon kysyttävää.  Oli myös mahtavaa pitkästä aikaa jutella muiden valokuvauksesta kiinnostuneiden kanssa. Tämä harrastus nimittäin voi olla hyvin yksinäistäkin. Saatat vaeltaa luonnossa yksin pitkiäkin aikoja ja sen jälkeen tietty yksin koneella.  




Pimeällä kuvaaminen on haastavaa ammattilaisellekin. Kuvausolosuhteet ovat ensinnäkin yleensä aika karseat (pimeää ja usein myös kylmää), tarkentaminen on haastavaa (koska on niin pimeää) ja esim. kuu palaa todella helposti puhki (eli valottuu liikaa). Aika usein myös sää estää esim. kuun tai tähtien kuvaamisen, joten näitä kuvauksia ei voi suunnitella ennakkoon kovinkaan pitkällä tähtäimellä. Nyt viikonloppuna on muuten täysikuu, joten kannustan kaikkia rohkeasti kuvailemaan. Toivotaan, että pilvet ovat jossain todella kaukana ! Kaikkein paras hetki olisi huomenna tai maanantaina.

Joskus kuukuvat sisältävät kaksi tai kolme kuvaa päällekkäin. Mutta haluan korostaa, että tämä ei ole välttämättömyys. Itse en ole vielä harrastanut tätä. Pysyttelen aika selkeissä muokkauksissa, kuten kuvan suoristamisessa, rajauksissa ja värimaailman tarkentamisessa. Ikinä ei tiedä, vaikka joskus kuvaamiseni siirtyisi enemmän koneella istumiseen, mutta nyt vietän enemmän aikaa ulkona sen kameran kanssa.

Jos lähdette kuvailemaan niin, että säädöksiä kameraan kannattaa tehdä jo joko kotona tai autossa. Ainakin täällä Lapissa on jo niin pirun kylmää, että ulkona ilman haskoja säädöksien tekeminen pistää vain vihaksi. Pimeys myös haittaa säätöjen tekemistä, jos et tunne kamerasi jokaista nappulaa ulkoa.

Niin ja muistakaa se jalusta (tai tukeva alusta). Muuten kuvaamisesta ei tule mitään. Nämä kuvat on otettu käsivaralla ja se kyllä näkyy, joten en voi muistuttaa asiasta liian monta kertaa. 



Kommentit

  1. Hyvin onnistuit käsivaralta kuvaamaan. Kuka teillä oli opena?

    VastaaPoista
  2. Me ollaan kaverin kanssa myös mietitty, että haluttaisiin pimeä kuvista vähän parempia ja selvempiä. Haluttaisiin toteuttaa tunnelikuvaus - saataisiin sieltä makeita kuvia. Oisko sulla hyviä neuvoja miten saada kuvat onnistumaan parhaiten?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki