Bilbingo - mitä ihmettä se on ?
Elämme vuotta, jolloin koitamme nauttia tästä pienestä vapaudesta, irrotella ja etsiä uusia kokemuksia. Viimeisin kokemuksemme on eiliseltä, kun kävimme osallistumassa Övertorniossa BilBongo -tapahtumaan.
Paikalliset sekä suomalaiset ilmeisemminkin kauempaakin kokoontuvat jäähallin pihalle ja pelaavat yhdessä Bingoa omista autoistaan. Aluksi jokainen käy ostamassa kupongit, joita saa ison kasan. Sitten seitsemältä alkaa kolme tuntinen peli-ilta. Numerot kuulutetaan megafonista ruotsiksi ja suomeksi ja eikun pelaamaan. Kun saa rivin eli bingon, pitää töötätä torvea. Uskomatonta! Ihmiset olivat ihan innoissaan ja osa oli kai tullut ottamaan parhaat paikat jo viideltä.
Uskon, että tapahtuma oli paikallisen jääkiekkohallin järjestämä, ainakin varmasti oheismyynti menee heidän hyväkseen. Se järjestetään joka tiistai kesäkuusta elokuun loppuun ja vastaava tapahtuma on mielestäni myös Haaparannassa. Jos olette siis matkalla Ruotsiin vielä tänä kesänä, niin tarkistakaa ihmeessä löytyykö tällainen kyseisestä kaupungista. Hassun hauska tapahtuma :) Vaatii toki ehkä kokemusta ja sitä, että matkaseuralaiset olisivat hiukan hiljempaa, jotta voi olla varma että kuuli numerot oikein.

Kommentit
Lähetä kommentti