Rakas päiväkirjani, 3kk takana



Siitä on pitkäaika, kun olen kirjoittanut tuntemuksia muutosta ja uudesta elämästä. Kuvien seassa tulee jaettua sekalaisia ajatuksia sieltä ja täältä, mutta ei mitään suurempaa. En ole mikään kirjoittaja, vaikka ehkä haluaisinkin.

Näin kolmen kuukaudenkin jälkeen elän sekavassa tilanteessa ajatellen sitä, että olenko espoolainen vai ylitorniolainen. Jos minulta kysyttäisi nyt mistä olet kotoisin, vastaisin varmaan "muutin juuri Espoosta..." Kuinkahan kauan sitä voi jatkaa ? Tavallaan tunnen olevani paikallinen, mutta tavallaan en yhtään. Ja se ei tarkoita ettenkö viihtyisi, se vain on todella, todella iso muutos myös henkisesti. Asuin Espoossa noin 15-vuotta ja usein kuvittelin asuvani siellä aina. Vaikka muutimme tänne ajatuksella, että asumme täällä vain vuoden, niin nykyinen kotikuntani on kuitenkin saanut minut miettimään miten kukaan jaksaa pääkaupunkiseudun ainaista kiirettä. Mutta niinhän se on, ihminen tottuu ja sopeutuu. Lopul kaikki ympärillä oleva tuntuu normaalilta. Se sama kiire oli meistäkin normaalia ehkä viimeistä vuotta lukuun ottamatta. Se olikin poikkeus vuosi, kun mies reissasi paljon ja itselläkin elämä oli suhteellisen hektistä. Asiat näkee parhaiten vähän kauempaa katsoen.. tällä kertaa todella kaukaa katsoen.

Olen ymmärtänyt tämän kolmen kuukauden aikana myös monta asiaa, jotka on ollut päässäni vinoutunut. Lähdetään liikkeelle jo ihan uutisista - ne on todella eteläsuomipainotteisesti tehtyjä. Syy on selvä ja toki olen tämän ennenkin tiedostanut, mutta nyt ymmärrän paremmin miksi on olemassa paikallisuutiset Ylellä. Ennen vähän naureskelin, kun näin äitini katsovan paikallisuutisia. Olen nyt jopa pari kertaa katsonut Lapin alueen paikallisuutiset ja ihan tuijottanut niitä keskittyneesti, mitä harvoin teen pääuutislähetyksen kanssa (luen valtakunnalliset uutiset mieluummin netistä, silloin kun minulle sopii). Sen verran minusta on siis tullut paikallinen - olen kiinnostunut alueen asioista. Uskon sen johtuvan kaupungin pienuudesta ja ihan täysin uudesta ympäristöstä. Tuskin kokisin samaa mullistusta itsessäni, jos olisimme muuttanut esim. Tampereelle. 850km muuttomatka on kuin matka ulkomaille, imisin tietoa sielläkin kuin sieni.


Nyt ymmärrän myös miksi printti (sanomalehdet) on niin vahva pks-alueen ulkopuolella! Yli 10-vuoden jälkeen olen taas alkanut lukeakin joitakin uutisia paikallislehdistä, jota en tehnyt yli 10-vuoteen Espoossa. Voi olla, että olin suuri poikkeus. Lapissa lehtien lukemisesta on tullut tapa ja pakkohan se on, jos niitä uutisia ei muualta kuule tai löydä. En tiedä (enkä ehkä usko), että tämä innostus kestää koko vuoden. Näistä lehdistä kuitenkin löytää myös alueen tapahtumat ja tarjoukset helpoiten. Nettisivujen päivittäminen välillä tuntuu olevan mitä sattuu. Ihan jo puhelinnumeroiden tai kontaktihenkilöiden tietojen päivittäminen voi laahata paljonkin perässä. Kaikki on siirtynyt Facebookiin ja unohtanut yrityksen/järjestön verkkosivut. "Kaikkihan siellä Fb:ssä on". Pieni huomio yrittäjät; ei ne ihmiset osaa etsiä sinun FB-sivuja, jos et esim. kerro sivuillasi, että nykyisin asiat päivitetään vain sinne. Eivätkä kaikki näe niitä teidän FB-päivityksiä!











Huih, vanha minä palasi..

























Yksi mediapuolen asia on kuitenkin vielä pakko mainita. Radiokanavat ! Olen tottunut siihen, että voin vaihdella kanavaa kuin sukkia, jos biisi tai juontajien jutut ei innosta. Huono tapa johon on oppinut, koska vaihtoehtoja on tarjolla niin paljon. Nyt se on mahdotonta. Syy on se, että tarjolla oleva kanavavalikko on mitä on. Voisiko nyt joku muukin mainoskanava kuulua täällä kuin Nova ? Kaikella kunnioituksella, mä en enää jaksa kuunnella sitä. Vaihtoehdot sen lisäksi on Ylen kanavat (joita on todella paljon mutta näin mainosihmisenä en tunne yhtäkään) tai ruotsalaiset kanavat! Onneksi on Spotify ja nettiradio!







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki