Karpalosaalis ja upea ruska suolla





Meillä oli viime viikolla käymässä mieheni vanhemmat ja heidän yksi toiveensa oli päästä suolle katsomaan ja keräämään karpaloita. Viimeisestä karpaloreissusta oli heilläkin tovi, joten lähdimme metsään enemmänkin mielenkiinnosta kuin minkään ison saaliin toivossa. Emme itseasiassa olleet varmoja olisiko karpalot edes kypsynee vielät. Mukana meillä ei ollut kuin pieni kori ja kuksa, koska kukaan ei uskonut, että saalis tulisi olemaan huima (+ kukaan ei uskonut, että lapset jaksaisivat odottaa, että saalis olisi huima!)

Ainoana aurinkoisena päivänä suuntasimme tutulle lakkasuolle ja sieltähän niitä sitten löytyi. Osa karpaloista ei ollut vielä kypsynyt, mutta selvästi suolla oli käynyt jo joku keräämässä parhaat päältä. Jos siis halajat karpaloita, niin suolle pitää mennä nyt!  Kyseinen marja on lähestulkoon mättäiden peitossa enkä varmaan olisi osannut sieltä niitä etsiäkään, niin piilossa ne oli. Kuvaaminen oli hankalaa kun varvut, sammaleet ja vaivaiskoivut olivat aina tiellä. Sellaisenaan marja oli kyllä todella kamalaa, mutta mehuna tai kiisselinä se kyllä menee. Karpalokiisseli jouluna on ollut meidän traditio lapsuudesta asti.










Suo on kyllä niin kaunis paikka, joka on lumonnut minut täysin täällä Lapissa. Se on samalla niin karu ja sykähdyttävän kaunis. Se pitää sisällään paljon, vaikka kauempaa voisi kuvitella, että siellä ei elä mikään. Suolla kävellessä törmäsin tällaiseen tyhjään "kotiin". Kenenkähän tämä oikein on ? Se ei ollut lähelläkään puuta, joten mietin, että muniiko joku lintu maahan vai onkohan joku kuljettanut tämän tuonne ?






Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki