Monen viikon jälkeen aurinko paistoi meille !

Tulen muistamaan tämän pitkään. Tiistaina 26.9 klo 16:10 pilvet väistyivät ja aurinko tuli esiin pitkän tauon jälkeen. Sininen taivas on syyskuussa ollut varsinainen ihme meidän kulmilla ja se on vieraillut luonamme vain silloin tällöin.

Tiistai illan käytin siis hyödyksi ja sinkosin kuvailemaan. Miehen työpäivä hiukan venyi ja aurinkoaikaa jäi pari tuntia jäljelle (se kun laskee vaarojen taakse jo ennen seitsemää). Halusin ottaa lapsista muutaman syksyisen kuvan, joten suuntasimme ensin Aavasaksalle. Ai, että oli kaunista. Se ainainen sumu, jota siellä olemme nähnyt oli kadonnut ja kaikki näkyi taas kirkkaasti.

Matkalla huipulle näimme mainoksen, jossa kerrottiin, että Aavasaksalta saa nyt mökkitontin 1 euroolla! Ei oo kallista ei :)









Lapsia ei kuvauksissa vahingoitettu ja he saivat toivomansa palkkion mallina olemisesta. Kuulemma tulevat uudelleenkin valokuvausreissuille. Lapsikuvausten jälkeen suuntasin yksin kiertelemään lähiympäristöä. Kuvia niistä on tiedossa myöhemmin. (Kuvia on taas tuhottomasti joten hetki menee kun selaan ne läpi ja valitsen parhaat)

Eilinen menikin sitten taas harmaassa, samaa on luvattu tälle päivälle. Seuraavasta aurinkopäivästä ei ole havaintoa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki