Meidän leppoisa sunnuntai

Ihanan leppoinen, mutta touhukas sunnuntai takana. Aamu aloitettiin rauhallisesti, jonka jälkeen suuntasin hetkeksi kuvailemaan yksikseni. Kuvausreissua hiukan hämmensi se, että näin ajellessa hiekkatiellä ja metsässä todella paljon hirven metsästäjiä. Siinä alkaa miettimään kaikenlaista kuten mitä pitää tehdä, jos hirvi tallustaa metsässä vastaan ? Näiden ajatusten jälkeen ei tehnyt mieli kävellä kovin syvälle metsään. Kivoja ja erilaisia kuvia kuitenkin sain (niitä esittelen hiukan myöhemmin) vaikka kuvauspaikka ei ollut se johon oli ajatellut mennä eikä ilmakaan ei ollutkaan niin hyvä kuin edellisenä päivänä. Lauantaina meillä nimittäin oli ihana pakkasaamu auringonpaisteella kruunattuna. Harmitti todella, että oltiin päätetty lähteä Tornioon käymään.





Puolen päivän aikaan hain perheen kyytiin ja suunnattiin Aavasaksalle. Keräilin lasten kanssa vähän tarvikkeita talvimaiseman tekoa varten (siitäkin vähän myöhemmin) ja paistettiin makkarat. Kun mahat oli saatu täyteen, kiipesimme Aavasaksan laskettelurinteille. Emme siis kiivennyt koko jyrkännettä vaan ajoimme niiden taakse. Aavasaksalla on kaksi laskettelurinnettä, mutta ilmeisesti sinne ollaan rakentamassa parhaillaan kolmatta. Jostain syystä kausi kyseisillä rinteillä on todella lyhyt - se on nimittäin auki vain helmikuusta huhtikuuhun. En ole vielä saanut järkevää vastausta, että miksi näin. Luulisi nyt lunta olevan tarpeeksi, mutta ehkäpä tähän vielä selviää syy. Isompi haluaisi kovasti kokeilla laskettelua - ehkäpä tänä talvena meillä on siihen mahdollisuus.






Lapset oli intoa täynnä siitä pienestäkin lumesta ja tahtoivat kävellä / laskea pyllymäkeä jyrkimmästä rinteestä. Tallustelin sen sitten lasten kanssa ja mies ajoi auton alas ja käveli sitten vastaan. Meidän kieriminen ja ihmettely kesti sen verran, että hyvin kerkesi tehdä tuon kaiken :)




Loppu päivä köllittiin kotona - leikittiin, katsottiin elokuva ja syötiin hyvin. Kyllä tällaisen päivän jälkeen jaksaa taas aloittaa uuden viikon.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki