Talvi saapui toisen kerran tällä viikolla




Niin tosiaan kävi, että ensilumi tuli tiistaina ja viimeisetkin rippeet siitä suli perjantai-iltana. Mutta masentavaa märkää ilmaa ei tarvinnut katsella pitkään. Lauantaina alkoi sataa räntää ja sitä satoi koko iltapäivän ja illan... ja ilmeisesti jonkin verran yölläkin. Maa on jo niin kylmä, että räntälumikin jäi heti maahan eikä sulanut pois. Aamulla mittari näytti -1 ja lunta oli maassa. Todella voimakas tuuli teki ilmasta kuitenkin kylmemmän, mutta siedettävän oikeilla varusteilla. Ensi viikosta on tulossa pakkasviikko, jopa -15 astetta parina yönä. Hurr..





Tämäkin sunnuntai muuttui touhukkaaksi. Päivän aikana on keretty siivota, käydä pulkkamäessä, salilla sekä leivottu. Kellojen siirtäminen taaksepäin teki siis ihmeitä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tällainen kellojen siirtely on ihan turhaa. Nyt aurinko laskee jo neljältä, kun vielä eilen pimeys iski vasta viiden jälkeen. Ihan kuin minulta olisi viety yksi hyvä tunti kuvausaikaa, vaikka eihän se niin ole. Pitää vaan kammeta itsensä aikaisemmin ylös... Ja jos nyt koittaa tätä asiaa ajatella positiivisesti (edes hitusen) niin päivät lyhenee edelleen. Aurinko olisi joka tapauksessa laskenut neljältä varmaan parin viikon päästä. Nyt pitää alkaa keräilemään heijastimia joka ikiseen vaatteeseen (myös itselle!!)  ja ottaa taskulamput jokapäiväiseen käyttöön. Ehkä pitäisi hommata myös se otsalamppu, kuten työkavereiden kanssa vitsailtiin keväällä, kun tämä kaikki oli vasta edessäpäin.

'



Kesken leikin ja muiden kotipuuhien kurkkasin sattumalta olohuoneemme ikkunasta ja taivas oli upea. Laitoin kengät jalkaa ja takin niskaan ja kävin kuvaamassa tämän kyläraitilta. Kaunista. Tähän upeaan vaaleanpunaiseen tunnelmaan on hyvä toivottaa hyvät yöt ja sulkea tietokone tältä päivältä.




Kommentit

  1. Oi miten ihania talvimaisemia, täältä Tampereelta alkaa jo viime torstaina tullut lumi sulella pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, saas nähdä kestääkö nämä jouluun vai sulaako uudelleen

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki