Adventin tunnelmia + pätkiskakun resepti



Tänä vuonna meillä on erilainen joulu tiedossa. Ensinnäkin meillä on lunta ympärillä. Voimme oikeasti käydä vaikka aattona pulkkamäessä, jos haluamme. Toiseksi meillä on täällä ympärillämme paljon sukua, koska sukukin on kaivannut jouluihinsa lunta :)

Tätä sukujoulua odotellessa olen löytänyt itsestäni leipurin (tai ainakin haaveilijan). Onneksi minulla on tosi innokkaat apurit. Melkein joka toinen päivä pienempi kysyy, koska leivotaan. Kyseessä on siis vieläkin innokkaampi leipoja kuin äiti. Tosin suurin syy on se, että hän haluaa herkutella :)

Adventin kunniaksi leivoimme pätkiskakkua kaksin kappalein. Toisen syömme nyt (nam, nam) ja toisen pakastan jouluksi. Jouluksi taidan tehdä päälle jonkin pienen kuorrutteen, mutta tähän hätään en sitä alkanut suunnittelemaan, koska kakku kelpaa näinkin. Viime jouluna kuorrutteeksi laitoin pipareiden päälle laitettavaa sokerikuorrutetta. Sopii oikein hyvin ja oli helppo!

Resepti on muuten niin helppo, että tämän voi tehdä pienenkin lapsen kanssa. Meillä pienempi (joka muuten haaveilen leipurin ammatista) on aina valmis auttamaan ja haluaa vatkata ihan kaiken itse. Äidin rooli on vain antaa aineita oikea määrä. Tässä taikinassa ei tarvitse vatkaimia ja mikään vaihe ei kestä kauan. Kärsimätönkin leipuri jaksaa siis tehdä tämän.







Pätkiskakun resepti :


4 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3-4 rkl kaakaojauhetta   ( itse käytin tällä kertaa 3 rkl, mutta suosittelen 4rkl.
150 g sulatettua voita
2 dl maustamatonta jogurttia tai kermaviiliä
140 g pätkiksiä (1 pussi)
3 kananmunaa

Sekoita kakkutaikinan kuivat aineet keskenään. Tämän jälkeen sekoita paloitellut pätkikset sulatettuun rasvaan. Sekoita massa tasaiseksi taikinaksi. Lisää rasvan sekaan jogurtti ja munat. Tämän jälkeen kaada massa jauhojen sekaan. Sekoita seos huolella, taikinaa ei kuitenkaan tarvitse vatkata.

Kaada vuokaan (noin 2 litraa) ja 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna valmiin kakun olla hetki pöydällä ennen kaatamista. Taikina voi jäädä vähän kosteaksi, kuten mutakakku.

Tämä on muuten kakku joka paranee mitä kauemmin se on pöydällä. Jos vain malttaa odottaa.




Maukasta adventtia kaikille!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Kattilakoski - upea pysähdyspaikka Ruotsin rajalla