DIY: Itsetehty kranssi risuista

Osa varmaan muistaa, että esittelin ihka ensimmäisen kranssini syksyllä. Nyt kävi niin köpelösti, että se taisi olla jonkun muukin mielestä niin hieno, että se katosi tässä viikko sitten meidän ovesta. Epäilysten joukossa minulla on ollut myös lintu, mutta toisaalta maassa ei ole näkynyt tipahtaneita risuja tai muita jälkiä. Kranssi ei myöskään ollut kovin kevyt, joten lintu tihutöissä on aika epätodellinen vaihtoehto.



Onneksi minulla oli pari ideaa jo päässäni ja tässä eräs ilta kasasin uuden kranssin oveen. Valmista kranssia katsellessa ihastuin siihen niin kovasti, että haluaisin ripustaa sen sisälle (sopivaa paikkaa se kuitenkin etsii vielä). Ovi ammottaa siis edelleen tyhjyyttä, mutta toivottavasti ei pitkään.

Tämä sydänkranssi on luultavasti yksi helpoimmista kransseista mitä voit tehdä.
Tarvitset nimittäin todella vähän materiaaleja. Riittää, että sinulla on vähintään
- 4 suurin piirtein saman kokoista oksaa (oksan pituus vaikuttaa luonnollisesti sydämen kokoon)
- rautalankaa

Jaa risut kahteen nippuun ja kastele niitä hiukan. Taivuta oksien kärjet kaarelle alas ja sido ne rautalangalla yhteen. Nyt sinulla pitäisi olla sydämen kaari jo näkyvissä. Tämän jälkeen laita tämän kärjen päähän rautalanka pienesti kiinni ja sido sitten samalla rautalangalla oksien alapää kiinni. Tämä rautalanka irrotetaan oksien kärjestä pois kunhan oksat on taipunut tarpeeksi. Se voi viedä pidempään, kuten näette minullakin kyseinen rautalanka on vielä kiinni. Onneksi se ei kovin paljoa häiritse ainakaan omaa silmää. Kestää nimittäin pitkään, että oksat taipuvat pysyvästi kaarelle.



Jos haluat duunata kranssia lisää (jos esim. oksissa ei ole valmiiksi käpyjä tai marjoja kiinni), niin lisää tässä vaiheessa tekomarjoja piristämään kranssia. Tämän jälkeen kranssi on kuivumista vaille valmis. Kannattaa laittaa kranssi kuivumaan painon alle, jotta saadaan se paremmin pysymään muodossaan. Itse pidin tätä kranssia vuorokauden painon alle ja suhteellisen hyvin se auttoi. Toki tähän vaikuttaa myös risujen paksuus.

Mukavia askarteluhetkiä !




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki