Santa Park - turistikohde Rovaniemellä







Jos joulutunnelma on kadoksissa, niin tiedän paikan josta se löytyy. Santa Parkista nimittäin. Santa Park sijaitsee Rovaniemen lentokentän läheisyydessä, muutama kilometri Rovaniemen pohjoispuolella. Kyseessä on Joulupukin oma kotiluola maan alla Napapiirin rajalla. Paikka on täynnä tekemistä lapsille, kuten tonttukoulua, piparipajaa, askartelua, taikarekiretkeä ja jäähuonetta. Niin ja löytyi myös sirkustonttujen näytöksiä. 

Meidän perheen suosikiksi muodostui taikamaan rekiretki, joka oli vähän kuin Linnanmäen kummitusjuna ilman pelottavia asioita. Ehkä siis Kotkot-laitteen ja kummitusjunan yhdistelmä ;) Jos siis olette sattunut käymään Linnanmäellä. Se oli lyhyt rekiretki niin tonttupajassa kuin ulkona joulupukin eläinten luona. Kävimme sen kolme kertaa ja lapset tuntuivat löytävän joka kerta jotain uutta katsottavaa. :)




Santa Park on turistien suosiossa (kuten Rovaniemi kokonaisuudessaan tällä hetkellä). Tälläkin kertaa suurin osa oli turisteja kaukaa ja läheltä. Minusta on tärkeää, että lapset kuulevat englantia pienestä asti ja haluankin, että oppivat sen nopeammin ja helpommin kuin itse. Silti lapsilta jäi osa joulufiiliksestä kokematta, koska eivät tunnistanut joululauluja tai ymmärtänyt mitä tontut heiltä kysyivät, koska he puhuivat englantia. Suurin osa tontuista tuntui olevan jostain muualta ja pääasiassa puhuivat englantia. Onhan se helpompaa kuin arvuutella, mitä kieltä kuulia ymmärtäisi. Luulen, että hiukan isommat lapset ja tosiaan ne englantia ymmärtävät (mutta jotka uskovat joulupukkiin), saavat täältä eniten irti.

Santa Park oli kiva kokemus ja lapset jotenkin enemmän uskovat Joulupukkiin täällä Lapissa, kun Joulupukin kodeissa pystyy vierailemaan. Kesällähän kävimme Santa Parkin vieressä olevassa Joulupukin pajassa. Uskon, että Santa Parkissakin olisi helpompaa vierailla kesällä tai loppu syksystyä, koska saisi tehdä kaikkea tätä ilman valtavia jonoja. Silloin sisäänpääsyliputkin olisi halvemmat, sillä näin jouluaikaan vierailu maksaa ihan kiitettävästi. Tämä on näitä taktikointeja, kuten Linnanmäelle menokin. Me jätimme vierailun aivan liian lähelle joulua ja paikka kuhisi ihmisiä.

Joulun odotusta!


Kommentit

  1. Santa Park on kiva paikka! Mekin olemme siellä pari kertaa käyneet ja lapset ovat kyllä tykänneet. Hyvää viikonloppua ja tunnelmallista joulunodotusta koko perheelle!❤P.s. blogissani on käynnissä mukava arvonta:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki