Tornionjoella on jo kevään tuntua + joutsen pariskunta







Eilen täällä satoi vettä ja ilma oli hyvin syksyinen. Tänään iltapäivällä aurinko paistoi ja oli taas jotenkin keväisen tuntuista. Ilma oli  niin hieno, että iltapäivä menikin pitkälti ulkona kävellessä ja kuvaillessa. Perinteistä vappupicnikiä ei vietetty sentään, mutta ulkona oltiin ja herkut vedettiin sisällä.

Tässä poistauksessa olevat kuvat on otettu tänään. Tornionjoen ranta alkaa pikku hiljaa sulamaan tästä meidänkin kohdalta. Tällä hetkellä vettä oli paljon jään päällä, mutta ehkäpä jo viikon päästä pääsen kuvailemaan jäälauttoja tai sulaa rantaa. Ihanaa, kun kuvausmielessä alkaa taas tapahtua.

Alla oleva kuva joutsenpariskunnasta on otettu pellolta (tänään sekin), joka on tällä hetkellä veden peitossa. Todettiin miehen kanssa tänään, että yllättävän vähällä tulvimisella onkin päästy, vaikka lunta oli todella paljon. Nämä peltotulvat on aika pientä, mitä muualla Suomessa on tapahtunut. En edes tiedä voiko näitä tulvaksi varsinaisesti sanoa.


Huomiseksi lupaan jo ensimmäisiä kuvia Saariselän reissulta. Nyt hyvää yötä !

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki