Talven ihmemaa ja pari sanaa talvella kuvaamisesta







En ole ollut koskaan mikään talvikuvaaja. Talvella kuvaamista haittaa kylmä ilma (jos ei muu, niin sormet on todella kovalla koetuksella), varustus yleisesti (akut ei kestä, kamera kastuu jne..), pimeys ja kuvaamisen vaikeus (joko on liian pimeää tai liian valkoista ...kuvaajat tietää varmasti mitä tarkoitan). Isoin syy kuitenkin on ollut asuinpaikkani, sillä talvet on ollut aika kehnoja Etelä-Suomessa viime vuosina. Onhan siellä lunta toki ollut, mutta hyvin vähän aikaa ja jotenkin arjen pyöritys (työ ja sen jälkeen kaikki kotihommat) on vienyt valoisan ajan ja koskematonta luontoa ei ole ollut aikaa lähteä juurikaan etsimään. Laiskuuttakin se toki on ollut, myönnän. Valon puuttuessa usein muutun veteläksi, jos juokseminen päivästä alkaa jo kauan ennen valoa ja päättyy kauan auringonlaskemisen jälkeen.

Nyt minulla on enemmän aikaa joten ehkäpä talvikuvaus tästä parantuu tämän talven aikana. Pimeys ei katoa minnekään, mutta siihen täytyy tottua. Enää täytyy varmistaa, että varustus on kunnossa. Muistakaa tekin, että erityisesti talvella kuvaamisessa tulisi olla vähintään kaksi akkua kamerassa. Kuten puhelimessa, niin kameroissakaan akut ei kestä pitkään kylmyyttä.








Kävin sunnuntaina kuvaamassa talvimaisemia ja tässä niistä osa. Nyt sain niitäkin kuvia, joissa koskematonta lunta on edessäsi metritolkulla. Jes!






Löysin sunnuntaireissullani kuitenkin uuden haasteen talvikuvauksessa. Liikkuminen. Nyt lunta ei kuitenkaan vielä ole kuin ehkä 15 -20cm ja vaaralla oli tuuli tuivertanut niitä myös osittain poluilta pois. Silti liikkuminen "polulla", jossa oli kulkenut ennen sinua vain yksi ihminen ja kaksi koiraa, ei ollut helppoa. Ei voinut tietää astuiko kivelle, liukkaalle kalliolle vai mättäälle. Välillä tuntui, että ei pääse eteenpäin ja aika monesti sitä tuli oltua polvillaankin. Valokuvauskurssilla opettaja on puhunut, että käyttää talvella lumikenkiä ja nyt ymmärrän kyllä syyn. Jos minulla oli vaikeuksia näin marraskuussa, niin mitenkähän kuvittelen liikkuvani helmikuussa? No en silti näe itseäni ostamassa lumikenkiä :D










Kommentit

  1. Aivan huikeita kuvia! <3 Talvella kuvaaminen aiheuttaa kyllä joka vuosi haasteita, kun täällä etelämmässäkin valoa on niukasti työaikojen ulkopuolella. Onneksi on viikonloput - ja enää kuukausi ja päivät alkavat hiljalleen pidentyä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Övertorneån maauimala ja uimaranta

Pääsiäisreissu Luulajaan

Tornionjoki- Suomen toiseksi pisin joki